Hae meille töihin!

Työnantajana

Kunnioitus yksilöä kohtaan niin ihmisenä kuin työntekijänä on keskeinen osa Laukaan Betonin arvomaailmaa.

Työntekijöidemme hyvinvointi on meille asia, minkä koemme ehdottoman tärkeäksi. Kun tuntee itsensä onnelliseksi ja hyvinvoivaksi myös vapaa-ajallaan, sitä jaksaa töissäkin paremmin. Tämän takia pyrimme järjestämään monipuolista tekemistä myös työajan ulkopuolella, frisbeegolfista salibandyyn.

Tarjoamme meidän työntekijöille myös vapaa-ajan tapaturmavakuutuksen.

Urapolkuja Laukaan Betonilla

Laukaan Betonin työntekijänä olet osa vuonna 1993 perustettua perheyritystä. Yrityksen kasvun ja menestyksen taustalla ovat ammattitaitoiset ja tunnolliset työntekijät. Etsimme jatkuvasti betonialan vahvoja ammattilaisia, jotka hallitsevat betonielementtien raudoittamisen, valutyön sekä muottiosien valmistuksen.

Tarvitsemme myös alan tulevaisuuden osaajia. Taustasi voi olla esimerkiksi ammatillisen oppilaitoksen rakennusalalta tai korkeakoulun insinööripuolelta. Meillä on tarjota urapolkuja opiskelijoille myös työharjoittelun tai opinnäytetyön kautta.

Ilmianna itsesi meille alla olevan hakulomakkeen kautta niin katsotaan, mikä voisi olla sinun roolisi Laukaan Betonilla!

 

Lähetä meille avoin hakemus

Rekrytointiin liittyvissä kysymyksissä autamme numerossa 020 740 2740 tai sähköpostitse osoitteessa laukaanbetoni@laukaanbetoni.com.








sallittuja tiedostomuotoja ovat .doc, .docx ja .pdf

 


sallittuja tiedostomuotoja ovat .doc, .docx ja .pdf