Innovatiivisesti perheyrityksen arvoilla

Meillä työntekijää kohdellaan kuin perheenjäsentä. Positiivinen, luottavainen sekä kunnioittava työilmapiiri vaikuttaa aina työnjälkeen ja siten positiiviseen asiakaskokemukseen.

Yritys

Vuonna 1993 perustettu Laukaan Betoni Oy on toisen polven perheyritys. Jo vuosikymmenten ajan olemme järkkymättömällä ammattitaidolla vaikuttaneet paikalliseen rakentamiseen valmisbetonin ja betonielementtien valmistajana.

Viime vuodet ovat kuluneet nousujohdanteisesti ja olemme olleet monessa yhteiskunnan keskeisessä projektissa mukana. Meillä on vahva asema kotimaisella rakennusalalla, mikä saa perustansa luotettavasta sekä asiakaslähtöisestä toiminnasta. Neljä betonitehdastamme Keski-Suomessa tarjoavat joustavat kulkuyhteydet ympäri Suomen.

Perinteitä kunnioittaen haluamme olla jatkossa entistä vaikuttavammin mukana suomalaisessa rakennusteollisuudessa. Rakennusten visuaalisuus ja ulkonäkö tulevat olemaan entistä tärkeämmässä roolissa, kun Suomeen luodaan uusia asuinympäristöjä.

Näemme betonissa valtavasti lunastamatonta potentiaalia. Pystymme luomaan ainutlaatuisia, kauniita ja moniulotteisia betonielementtejä, jotka muuttavat ihmisten ajatuksia betonista ja sen tarjoamista ympäristöystävällisistä mahdollisuuksista.

n. 13 milj. liikevaihto

n. 13 milj.
liikevaihto

72 työntekijää

86
työntekijää

Toimipisteet

4
toimipistettä

Arvot

Meillä työntekijöitä tuetaan ja kannustetaan niin hyvinä aikoina kuin myös silloin, kun ärräpäät lentelevät. Siitä se luottamus lähtee.

Positiivinen, luottavainen sekä kunnioittava työilmapiiri vaikuttaa aina työnjälkeen ja siten positiiviseen asiakaskokemukseen. Kun työntekijä on ylpeä tekemästään, se välittyy myös asiakkaalle ja muille loppukäyttäjille.

Työntekijöiden hyvinvointi on meille asia, jonka koemme ehdottoman tärkeäksi. Kun tuntee itsensä onnelliseksi ja hyvinvoivaksi myös vapaa-ajallaan, sitä jaksaa töissäkin paremmin. Tämän takia pyrimme järjestämään monipuolista yhteistä tekemistä myös työajan ulkopuolella.

Mikään ei ole meille tärkeämpää kuin se, että jokainen työntekijämme selviää työpäivästään turvallisesti omaan kotiinsa. Siksi kehitämme työturvallisuuttamme jatkuvasti tarkalla silmällä.

Visio

Tavoitteenamme on olla betonialan paras yhteistyökumppani ja luotettavin yritys, myös työnantajana. Haluamme olla jatkossakin tunnettuja täsmällisestä toiminnasta ja parantaa meidän näkyvyyttä sekä tunnettavuutta myös työmarkkinoilla. Vastuullisena ja rehellisenä yhteistyökumppanina pystymme seisomaan ylpeänä kasvavan sekä rakentavan Suomen keskipisteessä.

Kehitys loppuu tyytyväisyyteen. Pyrimme jatkossakin löytämään toiminnastamme parannusta sekä kehitystä vaativat kohteet. Oman osaamisen ja tekemisen kehittäminen on ehdotonta näin kilpailukeskeisellä alalla. Jos asioita ei haluta kehittää ja parantaa, sitä tippuu markkinakelkasta ja nopeasti.

Näyttävät betonirakennukset luovat viihtyisiä asuinympäristöjä. Aiomme olla entistä vahvemmin mukana niiden toteuttamisessa.